Lehdistötiedote, heti vapaa TELEX VS. SYNAGOGA SYNTETISAATTORIEN PARHAAT HITIT -KIERTUE Aidon oikean syntetisaattorimusiikin ystäviä hellitään maaliskuun alussa klubirajat ylittävällä minikiertueella. Viikonlopun ajaksi syntetisoidun musiikin lipunkantajat Telex (Tre) ja Synagoga (Hki) yhdistävät voimansa. Eksperimentaalista elektroa ja visuaalisia hallusinaatioita on mahdollista aistia perjantaina 8.3. Tampereen Yo-talolla ja lauantaina 9.3. Helsingin Kerma-baarissa. Kahdessa kaupungissa lavalle kapuaa juuri Japanin ja Amerikan kiertueelta palannut tukholmalainen Pluxus, jonka alkuvuodesta julkaisema uusi ep Agent Tangent on ehditty jo kehua kansainvälisissä alan julkaisuissa. Kiertueen toisena bändinä esiintyy helsinkiläinen Nu Science, jonka uusi pitkäsoittovinyyli ilmestyy juuri maaliskuun alussa berliiniläiseltä A.D.S.R.-levy-yhtiöltä. Kiertueen visuaalisesta materiaalista vastaa osaksi Tampereen lyhytelokuvafestivaali. Itseoikeutettuina levyseppinä toimivat Telexistä tuttu DJ mini ja Synagoga-klubin vakionaama DJ spektor. SIIS KAKSI KLUBIA YHDEN HINNALLA! TAI JOPA NELJÄ KLUBIA KAHDEN HINNALLA!! Pe 8.3.2002 @ Yo-talo, Tampere (Kauppakatu 10) La 9.3.2002 @ Kerma, Helsinki (Erottajankatu 7) Live: Pluxus (Pluxemburg, Swe), Nu Science (Ultra Dub, Hki) Dj:s mini (Telex) & spektor (Synagoga) Films: Special Tampere Film Festival Screening Lisäinfo: Telex: www.clubtelex.com Pluxus: www.pluxemburg.com Nu Science: www.phinnweb.com/finndiscog/nuscience/