Lehdistötiedote, heti vapaa 1.9.2004 Telex palaa! Imatran Voima tähdittää Telexin uuden tulemisen Muutaman vuoden hiljaiseloa viettänyt Telex-klubi palaa Tampereen yöelämään rytinällä! Yo-talolla saadaan tuta perjantaina 1. lokakuuta kahta kovassa kansainvälisessä nosteessa olevaa aktia, kun lavalle nousevat Imatran Voima ja Sami Koivikko. Suomalaisen elektron lippulaiva Imatran Voima tunnetaan villeistä, hikeä tihkuvista keikoistaan. Norjalaiselle Tellektro-levymerkille levyttävä duo Fresh-o-Lexx ja Randy Barracuda julkaisivat kesällä debyyttipitkäsoittonsa Church Of The Latterday Maggots, joka on saanut ylistäviä arvioita niin kansainvälisessä kuin suomalaisessakin lehdistössä. Keikka Telexissä on alkusoitto Imatran Voiman pyhiinvaellukselle, Yo-talolta show jatkaa matkaansa pienoiskiertueelle elektron Mekkana tunnettuun Miamiin. Illan toisen esiintyjän Sami Koivikon keikka on ensimmäinen laatuaan livenä Tampereella. Saksalaiselle Shitkatapult-levymerkille kiinnitetyn Koivikon teknosta, dubista ja diskosta ammentava tuotanto on kuumaa kamaa ympäri Euroopan tanssisaleja. Tämän vuoden plakkarista löytyy keikka myös yhtenä harvoista suomalaisesiintyjistä Roskilden festivaalilla. Illan dj-vieraaksi saapuu pitkänlinjan turkulainen konkari Burdock. Legendaarista X-rust -kollektiivia perustamassa olleen Janne Puurusen levylaukusta ilmoille tärähtää maukasta valikoimaa aina dubteknosta italodiskoon. Illan muusta levyannista huolehtivat dj:t pHinn ja mini. Syyskauden toinen Telex koetaan 17. päivä joulukuuta perinteisellä Tampereen Yo-talolla. Lisätiedot: www.clubtelex.com Mikko Niemelä +358 40 543 4441 mini@clubtelex.ocm Lehdistökuvat: www.clubtelex.com/press.html